Kun hetkeksi rauhoittuu omaan meditaation mekkaansa, löytää tietävä hetken päästä itsensä ärsyyntyneenä, mutta lempeänä meditaation aikana mieleen tulleiden asioiden johdosta. Ainahan maailma olisi parempi paikka ilman useimpia sen päällä olevia ihmisiä, mutta koska niiden tuhoamiseen vaadittaisiin norjalaista logiikkaa, on helpompi avautua ärsytyksestään tekstin muodossa.

Poliittisten puolueiden nuorten osastolla tuntuu olevan käynnissä kisa siitä, kuka saa lauottua ilmoille typerimmän mielipiteen. Kisan kärkipaikasta kisaa tällä hetkellä Vasemmistonuoret ja Kokoomusnuoret, Keskustanuorten hengittäessä niskaan heti perässä.
Kotiintuloajat, lasten sukupuolierottelun kritisointi ja yleinen rikkaiden räkänokkien vittuilu köyhempien suuntaan, näillä uroteoilla kärkikolmikko on paikkansa kisan kärjessä ottaneet. Kuka voikaan olla enemmän pihalla asioiden oikeasta laidasta kuin hemmoteltu nuori juppi Westendistä? No vähemmän hemmoteltu yliopistossa opiskeleva idealisti räkänokka, jolle vasemmistolaisuus on ''se'' juttu. Maalaiset nyt eivät ikinä mistään mitään tienneetkään, mutta kotiarvot ja kirkonkylän baari ovat silti pyhiä elementtejä arkielämässä – yksi turha, toinen hyvä, jos minulta kysytään.

Kun minä tiistaiaamuna koitin keskittyä työn alla olleen Volkswagen Polon öljyjen vaihtamiseen, jouduin kuuntelemaan meidän korjaamolla työharjoittelussa olevan 18v.-Topiaksen raamatullista saarnausta nyky-yhteiskunnan korruptiosta ja yleisestä pahuudesta. Topiaksen mustavalkoinen ja hyvinkin hippipropagandaan taipuvainen saarna sai minut raivostumaan sen typeryydellään niin, että kaadoin hieman öljyä vahingossa lattialle – kömmähdys, joka ei minulle koskaan aiemmin ole sattunut.
Hänen kaltaisten tiedostavaisten nuorten takia olen alkanut miettimään, onko nuoriso oikeasti muuttunut noin tyhmäksi sen kahden vuosikymmenen aikana, kun minä ja ikätoverini oltiin siinä iässä? Ei sillon ollut aikaa huolehtia poliittisesta korruptiosta ja suurten korporaatioiden riistosta, kun oli kiire varastella tavaraa ja juoda olutta. Ehkä juuri sen kiireen johdosta minusta ja ystävistäni kehittyi varsin mallikelpoisia ihmisiä, joita ei ole Smash Asem-mielenosoituksissa pamputettu poliisin toimesta. Voisin kirjoittaa nuoruuden muistoistani tarkemmin, mutta se jääköön harmaaseen tulevaisuuteen.

Eilisyönä heräsin jysäykseen, joka kuului rappukäytävästä. Hetken luulin seinänaapurinikin innostuneen muiden mukana sotaan taannoisen muslimivideon johdosta, mutta se olikin yläkerrassa asuva mies, kenen voimat baarista kotiuduttuaan olivat loppuneet kerrosta liian aikaisin. Hän ei kuulemma voi käyttää hissiä, koska hän traumautui nuorempana hisseistä herättyään sellaisesta alasti jonain aamuna eilisillan juopottelun jäljiltä. Vaikka naapurin kotiinkantaminen keskellä arkiyötä herätettynä otti päähän suunnattomasti, tunsin itseni samaan aikaan tekeväni viikon hyvän työn. 
Se henkinen euforia kesti tasan siihen asti, kun yläkerrasta asuntoon palatessani näin seinänaapurini rappukäytävässä syyttämässä minua siitä melusta. Hänen kanssaan kanssakäyminen on mahdotonta jo sen tulevan oikeusjutun takia, jossa minä olen syytettynä, joten jouduin pidättelemään hermojani kuin mikäkin buddha konsanaan ja antaa hänen riehua. Hetken hän jaksoi, kunnes palasi asutoonsa omalla kielellään jotain sättien, ilmeisesti minua.

Kuin tuossa episodissa ei olisi ollut tarpeeksi, huomasin seuraavana unohtaneeni avaimeni asuntooni sisälle.

Kello läheni kolmea aamuyöllä ja minä sitten koitin siinä rappukäytävässä miettiä, miten pääsen kotiini sisälle nukkumaan, ylläni pelkästään hihaton paita ja kalsarit. Päädyin nukkumaan sen yön loppuun juuri äskettäin kotiin raahanneeni naapurin sohvalle. Onnekseni olin hänen asuntonsa ulko-oven unenpöpperössäni unohtanut auki. Se naapuri kuorsasi sängyssään ja minä nukuin hänen sohvallaan muutaman tunnin, kunnes menin soittamaan itselleni ovenavaajan, johon lainasin vielä kyseisen naapurin puhelinta. Tämä kyseinen naapuri tuskin tietää tästä visiitistäni hänen asuuntonsa yhtään mitään, tai jos tietääkin, niin minua silti hänen kuuluisi kiittää kotiinraahauksesta, joka valitettavasti sitten johti tähän ikävään tilanteeseen.

Näin tänään ruokaostoksilla ollessani vanhan tuttuni, jonka kanssa joskus taistelimme verissäpäin, kunnes ystävystyimme. Hänen kansaan juttelin pitkän tovin virvoitejuomaosastolla ja sen keskustelun aikana kävi ilmi, että hänellä olisi myydä halpaa tupakkaa ja vodkaa. Kaupasta suuntasimme hänen asunnolleen tutustumaan tarjontaan paremmin ja matkaani lähti kartonki laatutupakkaa ja neljä litraa Viru Valge-vodkaa. Tämä tapahtuma onkin tämän viikon ainut positiivinen sattuma normaalin rehellistä päähän potkivan arjen keskellä. Vodkan avulla pystyin hetkeksi hiljentymään keittokomeron ikkunan eteen ja sen jälkeen kirjaamaan ylös ajatuksiani lyhyesti.

-Stöge

 

Katselin eilen YLEn ykköskanavalla televisioidun kunnalisvaalitentin, jonka katsottuani huomasin olevani jo nyt tympääntynyt kunnallisvaaleihin ja sen mukanaan tuomaan kotimaan politiikan hetkelliseen profiilin korotukseen. Toinen tärkeä huomio eiliseltä oli Suomen Kommunistisen Puolueen johtajan Yrjö Hakalan typeryys. Koska näillä eväillä ei kuitenkaan vielä saa rakentavampaa näkökulmaa asiaan luotua, joudun syventymään asiaan vielä muutaman kappaleen verran tarkemmin, jotta muutkin tulevat samaan lopputulokseen kuin minä.

Kunnallisvaalit ovat ne pienemmät vaalit, joihin ehdokkaina on tarjolla poliittisesti kokemattomia ja asioista tietämättömiä (mutta niistä huolestuneita) ehdokkaita kaikilla puolueilla, ei ainoastaan Persuilla. Kunnallisvaaleihin voi käytännössä mennä ehdokkaaksi kuka tahansa, jopa minäkin jos niin päättäisin, mutta minä olen niihin hommiin aivan liian rehellinen.

Jokaista huolettaa kansan hyvinvointi, kuntauudistukset ja syrjäytyneet nuoret, toki siinä sivussa voi muutaman nenäkkään viisauden eurokriisistä ja EU:n tukipaketeistakin letkauttaa – ihan vain ohimennen aiheesta poiketen tai luvan kanssa, jos puhe kääntyy tähän suuresti kuntapolitiikkaa rassaavaan ongelmaan. Menestyksekäs tulos kuntavaaleissa vie ehdokkaan arvostettuun valtuustoon, jonka kokouksissa tarjotaan varmasti maittavia virvokkeita ja ehdokas pääsee vaikuttamaan asioihin – ainakin näennäisesti.

MTV3 aloitti kunnallisvaalien televisioidut tentit jo viime viikolla, mutta sitä tenttiä en jaksanut katsoa, koska oletin sen olevan täysin turhanpäiväinen ja täynnä mainoksia, joiden ansiosta kukaan ei saa puhua mitään, koska mainoskatkolle pitää ehtiä ajoissa. Työkaverini Jukkis oli kyseisen tentin katsonut ja juuri näin kuulemma oli ollut. Tänään kuuntelin töissä Jukkiksen vaahtoamista eilisestä tentistä; siitä kuinka Jutta esiintyi taas edukseen ja demareilla on homma hanskassa.

Ei ole sanon minä ja yksi vertaus matadoriin ei tee Jutta Urpilaisesta minkäänlaista verbaalikyykyttäjää turhanpäiväisen keskustelun pöydässä. Sen pöydän miehitys lähinnä muistuttaa itseään täynnä olevien taiteilijoiden pöytää jossain Kallion räkälässä joukossaan yksi Tyrnävältä ''Stadiin'' muuttanut Teuvo tai Tellervo, joka aistii heidän keskellä ''eläväistä'' tunnelmaa; itsekehua, olemattomia mielipiteitä, paskanjauhantaa ja eksyksissä olevan oloisia juntteja esittämässä kuuluvansa joukkoon parhaansa mukaan. Tunnelman aistijoiden roolia eilisessä tentissä esittivät paikalle kutsutut pienten puolueiden edustajat, jotka sinne varmaan oli kutsuttu paikalle pelkästä säälistä.

Eilisessä vaalitentissä parasta antia oli yläkerran kisastudio, johon oli asetettu ohjelman aikaisia väittelyitä analysoimaan kaksi miestä ja nainen. Heillä oli paljon mielenkiintoisia mielipiteitä, jotka eivät pitäneet paikkaansa, mutta vaikuttivat silti mielenkiintoisilta ja ennakkoon mietityiltä.

Säälistä paikalle kutsuttujen pienten puolueiden edustajatkin saivat sillon tällön sanoa jotain ja osalle heistä oli myös järjestetty mahdollisuus taistella suuria vastaan kahden minuutin väittelyn muodossa. Pienten puheenvuoroista selvisi, miksi kukaan ei ennen eilistä tiennyt näiden puolueiden olemassaolosta; heidän tiedostavat analyysit eri keskustelun aiheista sai minut vakuuttumaan siitä, että he tuskin itsekkään tietävät olemassaolostaan(kaan). Väittelyissä taasen päästiin lopputulokseen, että tässähän ollaankin samaa mieltä, tai täysin eri mieltä tai siitä, että nyt ei puhuta edes toimittajan väittelyyn asettamasta aiheesta. Viimeisin osuu alussa mainitsemaani Hakaseen kuin Leipuri-Terden nyrkki pieksemisen kohteen naamaan aikana ennen Terden uskoontuloa. Toisaalta, mitä muuta voi kommunistilta odottaa? Järkevää näkökulmaa mihinkään ei ainankaan ole odotuslistan kärkisijoilla.

Isojen puolueiden johtajien puheenvuoroista taasen kävi ilmi seuraavat asiat: Katainen hoitaa uudistuksia ja vie Suomea eteenpäin taivaallisen loistavasti Urpilaisen kanssa – heidän omasta mielestään. Sipilän mielestä Urpilainen ja Katainen ei ihan niin hyviä ole, mitä he itse väittävät ja työnteolla parannetaan mielenterveysongelmat – ei suinkaan mielenterveystyöllä, vaan mielenterveysongelmista kärsivän ihmisen töihin laittamisella. Räsänen taasen ajaa puolueinensa lisää panostusta mielenterveystyöhön, ja jos Kristillisten ajama uudistus menee läpi, ei jatkossa nuoren tarvitse varata aikaa psykiatrille C-paperit hankkiakseen kutsuntoja varten. Arhinmäkeä ärsytti suunnattomasti puheenvuorojen jakaminen ja se omituinen epäkohta, että ne kenellä on rahaa kuin roskaa eivät rahoistaan halua veroja maksaa Suomen verotuslain mukaisesti. Haglund on varsin sovitteleva mies ja osaa esiintyä kaverillisen rennosti, kuten pomoni Raimo, mutta Raimo ei olekkaan päättämässä kansaan vaikuttavista asioista. Ville Niinistö ymmärtää ja myöntää ongelmat, mutta minkäs niille voi? Eduskuntavaalien matadori Timo Soini puolestaan vaikuttaa sairastelun ja Haataisen väsyttämältä mieheltä – esittää urheaa, mutta syvällä sisimmässään ei edes jaksa enää kiinnostua – hieman sellaiselta kuin Matti Nykänen 90-luvulla mäkikotkan tähden hiipuessa.

Jatkossakin joudun syventymään kunnalisvaalien aihepiiriin ja tulen täällä esittelemään mm.mielenkiintoisia ehdokkaita eri puolueilta ja alueilta ja kerron, miksi he ovat mitättömyyksiä ja hyödyttömiä. Nyt kuitenkin siirrän ajatukseni laadukkaaseen pornoon, jota lainasin Penalta viikonlopuksi. Juna puksuttaa ja aika on käsite.

-Stöge

 

Avartavassa syksyn maisemassa on paljon viehättäviä asioita, mutta niitäkin enemmän ikkunasta ulos katsellessa löytyy niitä asioita, jotka hämmentävät - kenties jopa ärsyttävät hieman.

Arkipäivän alkuilta on sopiva aika pysähtyä hetkeksi miettimään asioita ikkunan ääreen. Minulla miettimisen mekkanani toimii kuudennessa kerroksessa sijaitsevan yksiöni keittokomeron ikkuna. Siitä ikkunasta avautuu maisema tämän kerrostalokompleksi pihalle ja se piha ei koskaan ole hiljainen

Lapsuuden ystäväni Pena muutti juuri hiljattain naapurirappuun asumaan vapauduttuaan vankilasta kolmen vuoden istumisen jälkeen. Pena oli jo nuorena mies (tai poika), joka laittoi asiat rullaamaan keinolla millä hyvänsä ja sen johdosta Penaa kutsuttiinkin jo tuolloin tekijämieheksi. 
''On se sellainen tekijämies toi Pena'', sanoi aina Stumbekin, kun teini-ikäisinä kolmestaan minä, Pena ja Stumbe juotiin Penan varastamia kaljoja puistossa. Pena on aina ollut keinoja kaihtamaton mies oman agendansa saavuttamisessa ja se on hänen tiensä aina välillä johtanut väliaikaisesti valtion hotellin hoimiin. Kun olimme parikymppisiä ja työttömiä, keksimme Penan kanssa bisnesidean, jonka toteutus johti meidät kummatkin vuodeksi edellämainittuun hotelliin meditaatiolomalle. Olen aina sanonut, että Suomessa yrittäjää rankaistaan ja meidän tuomio käytettyjen autojen kaupasta vaan vahvistaa näkemystäni asiasta. Mistä mekään olisimme voineet tietää, että ne autot oli alunperin varastettuja? Kysynpähän vaan.

Nyt näen Penan tuossa pihalla kantamassa S-Marketin muovikassissa kauppaostoksiaan kohti kotiaan. Tällä kertaa ne on varmaankin maksettuja kaikki. Penan näkeminen palauttaa mieleeni ne vanhat ja hyvät ajat, jolloin täällä kaikki oli paremmin ja elämä oli helpompaa. Ennen ei minunkaan tarvinnut kuunnella naapurin halehale-lauluja, jotka seinien läpi kuuluvat kirkkaana asuntooni, kun minä koitan hiljentyä töiden jälkeen hetkeksi oluen ja Status Quon musiikin avulla. Enempää en kyseisestä naapurista uskalla tällä erää tänne kirjoittaa – en ennen kuin hänen minua vastaan nostama kanne on saatu käräjäoikeudessa käsiteltyä. Samankaltaisia naapureita löytyy näiltä kulmilta useampiakin, mutta niille en nyt jaksa ajatusta vaivata, koska nuoruuteni muisteleminen ajoi minut romantisoivaan mielentilaan.

Naapureista kuitenkin rakentuu loistava aasinsilta ulkomaan matkailuun ja siihen, kuinka pomoni on aikamoinen maailman kosmopoliitti; hänellä on lomaosake Torremolinoksessa ja toinen Fuengirolassa. Edellämainittujen paikkojen lisäksi hän on reissanut mm.Pattayalla, Playa Del Inglesissä, Acapulcossa ja Floridassa – säännöllisen epäsäännöllisesti paikasta riippuen.

Minä olen käynyt Tallinnassa, Tukholmassa ja Suomenlinnassa, enkä oikeastaan nauttinut yhdestäkään noista reissuista. Tallinnasta sentään sai halpaa viinaa ja tupakkaa, mitä ei voi sanoa Tukholmasta eikä Suomenlinnasta. Minä en voi käsittää sitä, miksi pitää matkata jonnekkin rentoutumaan, kun sen rentoutumisen voi hoitaa omalla kotisohvalla tai Bohemian kulmapöydässä paljon halvemmalla. Erilaisia ovat ihmisten maut ja preferenssit, mutta pomonikin kertoo aina reissuistaan – diaesitysten kera – kuin hän olisi mikäkin Folke West; parempi ja sivistyneempi ihminen matkailukokemustensa johdosta.
Muuten pomoni on kyllä oikein mukava mies, Raimo etunimeltään ja hänen vaimonsakin on todella hyvin säilynyt ikäisekseen.

Täällä päin ajelee myös jatkuvalla syötllä poliisin partioautoja virantoimituksessa. Millon tuodaan lapsia - millon vanhempia kotiin, kun eivät osaa juoda viinaa kunnolla. Välillä tuntuu silti, että ne partioautot pyörivät täällä vaan tekemisen puutteen johdosta – pitäähän sen poliisinkin saada työpäivänsä kulumaan, vaikka sitten hätistelemällä vanhoja tuttuja, jos ei parempaa tekemistä ole. Poliisit-TV-sarjan Helsingin jaksoissa näkyi muutama tämän alueen paikallinen kuuluisuus, jotka pystyi kaikki paikalliset tunnistamaan TV:n blurratuista naamoista huolimatta. Nyt niille huudellaan, että ''mitäs TV-julkkis'' kaduilla kun niitä nähdään. 

Sosiaalituilla eläviä ammattijulkkiksia ne on siinä, missä kaikenmaailman BB-tähdetkin.

Siinä tällä erää kaikki ajatukset, jotka ikkunasta ulos katsellessa heräsivät.

-Stöge   

Olen siis Stöge, 36-vuotias autonasentaja Itä-Helsingistä ja päätin aloittaa tämän blogin kirjoittamisen pitkän ja turhauttavan pähkäilyn jälkeen tultuani siihen lopputulokseen, että ihmiset eivät kestä totuutta asioista päin naamaa sanottuna, joten se on parempi heille kertoa kirjallisessa muodossa.
Olen antanut – tai ainakin tulen jakamaan – tämän blogin osoitteen kaikille tuttavilleni, kenen kanssa olen väitellyt huonolla menestyksellä (koska he juuri eivät kestä totuutta) maailman erilaisista askarruttavista asioista. Tätä kautta pääsen kertomaan sen totuuden niin heille kuin vielä huomattavasti suuremmallekkin yleisölle, joten toivottavasti lukiessanne tätä havahdutte todellisuuteen ja yhdessä pääsemme aloittamaan matkan kohti parempaa huomista.

Blogissani tulen käsittelemään arkipäiväisiä asioita politiikasta urheiluun ja ihmissuhteista eläinten kautta autoihin liittyviin uutisiin ja asioihin – realististista näkökulmaa unohtamatta. Tästä blogista löytää jatkossa mielenkiintoista luettavaa niin työkaverini Jukkis (joka tukee demareita – hahhahhaa!) kuin jokainen valveutunut nuori ja työssäkäyvä - tai työtön - nimeättä jäänyt suomalainen, joista kaikki on laulun arvoisia.

Täällä tulen käyttämään sanan vapauttani ja tuon totuuden esille – sen totuuden, jota mm.Jukkis ja meidän työpaikalla työharjoitteluaan suorittavat ammattikoululaiset eivät suostu päin naamaa kerrottuna hyväksymään. Asioista edellämainittujen kanssa vakavasti keskusteleminen johtaa yleensä heidän minun nälvimiseen (joka luultavasti johtuu oman vääristyneen maailmankuvansa vääräksi myöntämisen pelosta) tai siihen, että minä haluan hyökätä heidän kimppuunsa ärtyneenä heidän ymmärtämättömyydestä.

Tulen myös uutisrintaman hiljaisempina aikoina – ja aina oman puheenvuoron haluisuuteni vaatiessa - kirjoittamaan tänne otteita omasta elämästäni; siitä, mitä näen ja koen täällä Itä-Helsingin romanttisessa ympäristössä, jotta kaiken maailman Guzenina-Richardsonit (Westendin kartanoissaan) ja Pekka Puskat (missä ikinä asuukaan, luultavasti jossain pömpöösien keskellä) tajuaisivat, miksi ne ajoittaiset hermosavut ja jäykkähörpyt tulevat tarpeeseen, eikä itsetuhoon. Asun keskellä monikulttuurista kerrostalo-yhteisöä ja voin teille asiasta tietämättömille – mutta silti siitä purnaaville – hipeille tuoda esiin totuuden monikulttuurisesta Suomesta, sen huonoista ja hyvistä puolista -ja siitä, onko niitä olemassakaan. Tämä siis vain esimerkkinä oman päivittäisen elämäni asioista, joista tulen myös tänne kirjoittamaan. Elämässäni tapahtuu päivittäin muitakin kiinnostavia asioita, jotka varmasti kiinnostavat teitäkin ja niistä tulen täällä myös kirjoittamaan.

Sen pidemmittä puheitta, tervetuloa siis blogiini ja tulette varmasti viihtymään tekstejäni lukiessa! Jos jostain kirjoituksestani jää hampaankoloon jotain, jota haluat kommentoida, olet vapaa niin tekemään – kommentoinnin mahdollisuus on avoin kaikille. Luultavasti kommenttisi silti kertoo enemmän sinusta kuin minusta. Nautinnollisia tulevaisuuden lukuhetkiä!

-Stöge